HÄKÄposti ONLINE -logo

LUE VIERASKIRJAA

KIRJOITA VIERASKIRJAAN

Tapanin passikuva

PÄÄKIRJOITUS 2007

Vuosi on vaihtunut! Vuosi 2007 alkoi työharjoittelun jatkamisella Tuustaipaleen kuntoutumiskeskuksen toimistossa. Muistelen vain, että vuonna -98 sitten olin samassa paikassa pelkällä työmarkkinatuella vuoden samantapaisissa toimistotöissä. Eli mikään ei ole työrintamalla muuttunut! Sain useita jaksoja harjoitteluaikaa peräkkäin. Hommat päättyivät 17. huhtikuuta eli olen ollut yhtäjaksoisesti työharjoittelussa 7 kuukautta. Pienen tauon jälkeen olin vielä kuukauden eräässä toisessa paikassa kuukauden ajan työharjoitelussa. Hakemuksia on kesän aikana tehty muutamia, mutta mitä mahdollisuuksia minulla on, kun yhtäkin paikkaa oli hakemassa 89 hakijaa? Ei vähäisintäkään.

Tammikuun puolessa välissä täytin 50 vuotta, joten elämäni jälkimmäinen puolisko on on nyt varmuudella alkanut. Juhlittu on, Kouvolassa sisarukset tarjosivat Fransmannissa ruuat, Sokos Hotel Vaakunassa yön ja liput Kouvolan teatteriin. Työharjoittelupaikalla sain ruusun ja lahjakortin kirjakauppaan. Yllätyksen tarjosivat kameraseuralaiset; kukkapuska ja lahjakortti kodinkoneliikkeeseen. Kiitos kaikille muillekin muistamisista!

Tässä vaiheessa tulevaisuus näyttää siltä, että lähimmän 10 vuoden aikana aion "päästä" eläkkeelle, niin jää tämä saatanan byrokratia pois rassaamasta. Minua työelämä ei enää tarvitse, olen tippunut pois markkinoilta. Oikeastaan näinä vuosikymmeninä en edes ole oikein ollutkaan koskaan työelämän syrjässä kiinni, ainkaan vakituisesti. Miten se nyt jatkossakaan voisi mitään tarjota?

Tapani Häkkinen


©WEBdesing HÄKÄStudio28.12.2008